Yrityksen rahoitus

Tarvitsetko rahoitusta yrityksen perustamiseen, investointeihin tai laajennukseen? Yrityslaina ja muut rahoitusratkaisut ovat apunasi tavoitteidesi saavuttamisessa.

Yritysluotto helposti ja nopeasti

Lainaa voidaan myöntää kaikille yritysmuodoille (toiminimi, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö jne.).

Yritykseltä ei edellytetä pitkää toimintahistoriaa, mutta yritykselle myönnettävän lainan takaajana tulee kuitenkin olla aina vähintään yksi yrityksen vastuuhenkilö, kuten osakkeenomistaja, hallituksen jäsen, toimitusjohtaja tai muu yksityishenkilö, jolla ei saa olla rekisteröityjä maksuhäiriöitä.

Kauttamme voit hakea yritysluottoa 2 000 eurosta aina 100 000 euroon. Lainojen takaisinmaksuaika on pisimmillään 24 kuukautta.

Yrityslainaa toiminnan laajentamiseen, palkkaamiseen ja laitteistoon

Yrityslaina on yksityisille elinkeinonharjoittajille ja osakeyhtiöille tarjottava, usein vakuudellinen laina.

Yrityslainaa voidaan hakea esimerkiksi toiminnan laajentamiseen, uuden henkilökunnan palkkaamiseen, uuden laitteiston hankkimiseen tai vanhan laitteiston huoltamiseen. Yritykset voivat toki itse päättää mihin laina käytetään, mutta rahoituslaitoksia kiinnostaa varmasti hakuvaiheessa, mitä rahoilla tullaan tekemään.

Yrityslainoja lyhennetään yleensä tasaerissä ja lyhyen laina-ajan sisällä. Yrityslainat ovat keskimäärin 6-12 kuukautta pitkiä, joskin yrityslainoja pitkällä maksuajalla on tulossa markkinoille koko ajan.

Vakuudettomat yrityslainat rahoitusyhtiöiltä

Mikäli et syystä tai toisesta saa yrityksellesi lainaa pankista, yksi vaihtoehto on muilta rahoituslaitoksilta otettu laina, jonka voit saada myös ilman vakuuksia.

Tällaisen lainan voit saada huomattavasti pankkilainaa nopeammin ja helpommin, mutta luonnollisesti myös kulut ja riskit ovat isommat. Pääsääntöisesti vakuudettomat yrityslainat soveltuvat vain lyhytaikaiseen rahoitustarpeeseen.

Voit hakea lainaa yrityksen perustamiseen tai kasvuvaiheeseen. Vakuudeton yrityslaina tarkoittaa, että et joudu hankkimaan ulkopuolisia lainantakaajia tai asettamaan omaisuuttasi takaisinmaksun pantiksi.

Mistä rahoitus yrityksen investointeihin?

Laina pankista ei ole ainoa vaihtoehto hoitaa yritystoiminnan rahoitus. Siltaraha tarjoaa monipuoliset rahoitusvaihtoehdot yrityksen kasvulle. Lainaratkaisumme soveltuvat niin akuutteihin, pidempiaikaisiin, pieniin kuin isoihin lainatarpeisiin. Joustavuus on tärkeää lainaa hakiessa. Siltarahan tarjonta on erittäin kilpailukykyinen laina-ajan ja laina-summan, sekä hinnoittelun puolesta.
Tarjoamme lainaa aina 500 000 euroon asti!

Yrityslaina järjestyy avullamme

Yrityslaina eli velkakirjalaina on yrityksen isompiin investointeihin tarkoitettu laina. Yrityslainaa voi hakea kuka tahansa yritys tai perustettava yritys kuten osakeyhtiö, toiminimi, avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö. Perinteisesti yrityslainat on nähty hiukan riskisempinä kuin yksityishenkilöiden lainat ja siksi esimerkiksi pankkilaina maksaa lähtökohtaisesti yritykselle enemmän kuin yksityishenkilöille.

Tunnemme kaikki eri vaihtoehdot yrityslainan hankkimiseksi. Siksi yrityslaina järjestyy avullamme juuri sinun yrityksesi tarpeen mukaisesti.

Yrittäjälaina – yksityishenkilölle yritystoimintaa varten

Mietitkö miten yrittäjälaina eroaa yrityslainasta?

Yrittäjälaina on laina, jonka yrittäjä ottaa yksityishenkilönä yritystoimintaa varten. Useimmiten laina sijoitetaan yhtiön osakepääomaan tai se lainataan yhtiölle omanpääomanehtoisena.

Tämä määritelmä itsessään ei ehkä vielä auta sinua päättämään, kumpi lainamuoto olisi sopiva juuri sinun yrityksellesi. Lue siis eteenpäin ja saat hyödyllisiä vastauksia.

Yrittäjälainan merkittävin hyöty syntyy siitä, että laina sijoitetaan yhtiön osakepääomaan tai lainataan yhtiölle omanpääomanehtoisena. Tällöin muut rahoittajat on helpompi saada mukaan rahoittamaan yritystä.

Hintatietoinen yrittäjä voi haluta yrittäjälainan myös sen takia, että sen voi saada edullisemmin kuin perinteisen yrityslainan.

Yleisin syy yrittäjälainalle lienee kuitenkin se, että yritys ei ole rahoituskelpoinen. Silloin yrittäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin lainata raha itse ja sijoittaa se yhtiöön. Siinä tapauksessa yrittäjän on hyvä pohtia, onko yritys rahoituskelpoinen ja kannattaako riski ottaa.

Ja aivan kuin siinä ei olisi jo tarpeeksi.

Sitäkin pitää nimittäin pohtia, että yrittäjän yritykselle antamasta lainasta yritys voi maksaa käypää korkoa. Omanpääomanehtoisena lainan korko voi olla korkeampi kuin muiden rahoittajien vaatima korko. Toisaalta seniorirahoittajat saattavat asettaa ehtoja koronmaksulle. Ja verottaja voi kiinnostua, jos yrittäjä veloittaa yhtiöltä liian korkeaa korkoa.

Jos ehdit jo tuskastua, niin onneksi Suomen Rahoitusneuvoja Oy:n kokeneet rahoituskonsultit voivat auttaa sinua kokonaisvaltaisessa rahoitussuunnittelussa.

Meiltä saat asiantuntevaa apua asian pohtimiseen monelta kantilta ja varmistat, että saat parhaan kokonaisratkaisun juuri sinun yrityksellesi. Monesta tekijästä riippuen yrittäjälaina voi olla osa tätä kokonaisuutta.

Uuden yrityksen lainatarpeet

Liiketoiminnan aloittaminen vaatii usein paljon alkupääomaa ja monen yrityksen on turvauduttava lainarahaan käynnistääkseen toimintansa. Uusi yritys voi hakea lainaa esimerkiksi seuraaviin käyttökohteisiin:
laite- ja koneinvestoinnit
liiketilat mahdollisine vuokravakuuksineen
työvoiman palkkaaminen
markkinointi
verkkosivujen suunnittelu ja toteutus
kalusteet
ajoneuvot
Tilastot puhuvat karua kieltä: kolmen ensimmäisen vuoden aikana uusista yrityksistä noin puolet joutuu lopettamaan toimintansa tai ajautuu konkurssiin. Tätä kolmen vuoden ajanjaksoa kutsutaan kuolemanlaaksoksi. Moni yritys ei selviä kuolemanlaaksosta pääoman puutteesta johtuen, mikä olisi voitu estää paremmalla rahoitussuunnittelulla. Ulkopuolisen rahoituksen hakeminen hyvissä ajoin voi auttaa uutta yritystä kuolemanlaakson ylittämisessä.